~ TUSAN TILA ~

Tusan tila

Tusan tila on yksi Alavuden vanhimpia tiloja ja sijaitsee Kirkkojärven itäpuolella, vain muutama kilometri Alavuden keskustasta. Historiatietojen mukaan tila mainitaan vuoden 1567 veroluetteloissa perustajanaan Martti Tadeuksen poika Tusa. Saman suvun omistuksessa tila ei läpi vuosisatojen ole ollut, mutta nimensä se on säilyttänyt. Tilan rakennukset ovat olleet nykyisellä paikallaan 1800-luvun lopulta saakka. Tätä ennen rakennukset ovat olleet lähempänä rantaa.



Tilan kaikkien asukkaiden aikana on tilalla harjoitettu maataloutta. Vuonna 1891 valmistunut kivinavetta oli aikanaan hyvin edistyksellinen. Lypsykarjaa tai muuta karjaa tilalla on ollut aina vuoteen 1993 asti, jonka jälkeen navettarakennukset olivat toistakymmentä vuotta tyhjillään.

Vuonna 2005 aloitimme remontoimaan navettaa nykyaikaiseksi hevostalliksi, jonka toisessa päässä on karsinat 5 hevoselle ja yhdelle ponille. Toiseen päähän rakensimme sosiaalitilat ja työhuoneen psykoterapia-asiakkaita varten. Rakennustyö oli varsin hidasta, koska halusimme säilyttää ja kunnioittaa vanhan kivirakennuksen arvokkuutta. Toisaalta halusimme, että tallimme on nykyaikainen ja toimiva – käytännöllinen kokonaisuus, jossa hyödynnetään nykyajan teknologiaa ja automaatiota.

Toiminta uusituissa talli- ja toimitiloissa ehti juuri kunnolla pyörähtää käyntiin, kun rakennus tuhoutui lähes täysin tulipalossa vuonna 2007. Ainoastaan yksi tallissa asuvista kuudesta hevosesta pelastui. Onnettomuuden aiheuttaman lamaannuksen jälkeen talli ym. tilat on rakennettu uudelleen. Jälleenrakennustyö oli varsin haastava ja työläs, koska halusimme vaalia perinteistä kivirakentamista ja kunnioittaa vanhoja rakennustapoja. Tässä työstä kunnianosoituksena olemme saaneet Etelä-Pohjanmaan kotiseutu- ja museoyhdistys ry:n myöntämän Rakennusperintöpalkinnon vuonna 2008.


Vaikka tila on historian saatossa ennen kaikkea ollut karja- ja metsätila, on tilalla myös viljelty viljakasveja, jotka suurelta osin on käytetty oman karjan rehuksi. Vuodesta 2015 tila on ollut luomu-kasvinviljelytila. Nyt tilan tuotteet heinää ja vähäistä määrää kauraa lukuun ottamatta myydään tilan ulkopuolelle. Tilalta käsin hoidetaan ja koordinoidaan myös Lapualla sijaitsevaa luomu-kasvinviljelytilaa. Tilojen yhteenlaskettu peltopinta-ala on noin 130 ha. Maanviljelyn tavoitteena on tuottaa ekologisesti ja ekonomisesti puhtaan ruoan raaka-aineita niin ihmisten kuin eläintenkin käyttöön.

Mikäli olet kiinnostunut ostamaan luomulaatuista kauraa, mustaa kauraa tai heinää (heinä lähinnä sopimusviljelynä), ota yhteys Hannuun.






ETUSIVU | TALLI | TILA | PSYKOTERAPIA | YHTEYSTIEDOT

© Tusan Talli       |       Webdesign © Valokuvaus Tuulia N 2018 - www.tuulian.net